Couscous munakoisojen kera

Couscous munakoisojen, papujen tai herkkusienten kera kasvisruoaksi tai lisäkkeeksi.

Lisäke 4 hengelle

15 minuuttia

Arviot (3 kpl)

Ainekset

½–1 munakoisoa 2 x 2 cm:n paloiksi leikattuna
(voidaan korvata pavuilla tai herkkusieniviipaleilla)
3 rkl oliiviöljyä
2 pilkottua salottisipulia tai 1 dl muunlaista sipulia pilkottuna
1–2 murskattua valkosipulinkynttä
1/2 silputtu punainen chili
2 rkl Dansukker Vaaleaa siirappia tai Vaaleaa Luomusiirappia
1 dl couscousia
1/2 sitruunan mehu
½–1 dl vettä
suolaa ja pippuria
1 rkl silputtua tuoretta minttua
2 rkl silputtua lehtipersiljaa

Ohjeet

Kuullota munakoisot pannulla oliiviöljyssä. Lisää sipuli, valkosipuli ja chili. Anna kuullottua noin 1 minuutin ajan.

Sekoita siirappi vihannesten joukkoon. Lisää couscous, sitruunamehu sekä vesi ja sekoita.

Ruoka on valmista, kun kaikki neste on imeytynyt couscousiin. Tämä kestää muutaman minuutin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää ennen tarjoilua minttu ja persilja. Ruoka voidaan tarjoilla pelkkänä kasvisruokana tai lisäkkeenä, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi kalan tai lampaan kanssa.

Couscousin sijaan voi käyttää myös esikypsennettyä pastaa tai riisiä.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.