Brantevikin silli

Ruotsalainen silliklassikko Österlenin alueelta Brantevikistä Skånesta.

3 vrk

Arviot (6 kpl)

Ainekset

0,5 kg kevytsuolattuja sillifileitä
Liemi
3 dl vettä
0,5 dl etikkaa
1 rkl suolaa
Mausteet
1,5 dl Dansukker Taloussokeria
1 rkl murskattuja valkopippureita
1 rkl murskattuja maustepippureita
1 rkl sitruunapippuria
1 murennettu laakerinlehti
1 iso keltasipuli kuutioituna
1 iso punasipuli kuutioituna
nippu tilliä hienonnettuna

Ohjeet

Huuhdo sillifileet kylmässä vedessä. Sekoita liemen ainekset keskenään ja pane sillifileet maustumaan liemeen vuorokaudeksi. Ota sillifileet liemestä ja valuta. Sekoita mausteet keskenään ja pane valutetut sillifileet vuorotellen mausteseoksen kanssa korkeaan lasitölkkiin. Anna sillin vetäytyä pari päivää jääkaapissa.

Tervetuloa kysymään Dansukker-tuotteista ja niiden käytöstä.

Parhaat juustokakut

Suositut juustokakut voidaan hyydyttää liivatteella tai paistaa uunissa. Kakun pohja voidaan tehdä keksimurskasta tai kakkutaikinasta. Juustokakun täytteenä voi myös olla muuta kuin tuorejuustoa, esimerkiksi rahkaa.

Hilloa pakastemarjoista

Hillon valmistus pakastemarjoista Dansukker Hillosokereilla on helppoa ja nopeaa. Katso maittavat reseptit!

Herkullisia broileriruokia

Broilerista valmistat helposti ja nopeasti kaikille maistuvaa arkiruokaa tai vähän juhlavammankin aterian.

Tavataan brunssilla

Brunssi on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Perinteisellä brunssilla nautitaan erilaisista suolaisista ja makeista ruokatarjoiluista, tuoremehuista, hyvästä kahvista/teestä sekä kuohuvista juomista.

Saisiko olla lettuja, pannaria tai vohveleita?

Isot ja pienet herkkusuut pitävät letuista, lätyistä, plätyistä, räiskäleistä, ohukaisista, lettusista, pannukakuista ja pannarista. Nämä sekä rapeat vohvelit nautitaan tietenkin itse tehdyn marjahillon kera.

Muffinit ja kuppikakut

Helppotekoista muffinitaikinaa voi muunnella ja maustaa monella tavalla. Kuppikakuksi (engl. cupcake) muffini muuttuu, kun se saa päälleen värikkään kuorrutuksen.