Itse tehdyt ruokalahjat

Lämmintä leipää, ihanasti tuoksuvaa kakkua, marjaista lettuhilloa, eksoottisesti maustettua chutneyta – itse tehdyt persoonalliset ruokatuliaiset ilahduttavat varmasti aina lahjan saajia. Myös lahjan antaja saa hyvän mielen omin käsin tekemisestä.

Etikettiautomaatilla teet helposti kauniit etiketit herkkulahjoihin. Pakkaa leivonnaiset kauniiseen rasiaan tai sellofaaniin, solmi hillopurkkiin tyylikäs rusetti tai käytä muuten kekseliäisyyttä paketoinnissa, ja olet valmis vierailulle hienon tuliaisen kera.


Saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä

3 kpl 3 ½ tuntia
Mehevä saaristolaislimppu maistuu arkena ja juhlapöydässä.
Ainekset

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl Dansukker Tummaa siirappia tai Leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
siirappivettä
(1 osa siirappia, 3 osaa vettä)


Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva ja muut ainekset. Anna taikinan nousta 1½ tuntia.

Jaa taikina kolmeen litran kartonkivuokaan. Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa noin 2 tuntia. Valele siirappivedellä, kun leivät ovat kypsyneet noin 1½ tuntia.

Kumoa kypsät leivät vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään.

Anna leipien tekeytyä viileässä pari–kolme päivää, niin ne ovat parhaimmillaan.

Vinkki!
Anna leipä lahjaksi kartongista valmistetussa leipävuoassa.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Tulinen tomaattihillo

Tulinen tomaattihillo

50 minuuttia
Chilinen tomaattihillo maistuu suolaisten ruokien lisäkkeenä.
Ainekset

800 g tomaatteja TAI
800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400 g punaisia paprikoita
4–6 punaista chiliä
6–8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria


Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja pane ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat. Pane tomaattilohkot paistokasariin. Jos käytät säilöttyjä tomaatteja, kaada ne liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan.

Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.

Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.

Tarjoa grillattujen liha- ja makkararuokien kanssa tai hampurilaisten, ruokien ja kastikkeiden mausteena.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Mummin siirappikakku

Mummin siirappikakku

24 palaa 1 tunti
Perinteinen tumma kahvikakku
Ainekset

3 kananmunaa
1 1/2 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 1/2 dl Dansukker Tummaa siirappia
1 1/2 dl kuumaa, vahvaa kahvijuomaa
75 g margariinia tai voita sulatettuna
4 1/4 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita
Pinnalle
Dansukker Tomusokeria


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 2 litran rengasvuoka.

Vatkaa kananmunat, sokeri ja siirappi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuuma kahvijuoma ja sulatettu rasva voimakkaasti vatkaten munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet ja rusinat. Lisää seos tasaisesti sekoittaen vaahtoon.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin 45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys hammastikulla. Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä.

Siivilöi ohut kerros tomusokeria kakun päälle ennen tarjoilua. Kakun maku paranee muutaman päivän säilytyksessä.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Kuningatarhillo

Kuningatarhillo

Ainekset

500 g (n. 1 litra) vadelmia
500 g (n. 7 dl) mustikoita
0,5 dl vettä
500 g (n. 6 dl) Dansukker Hillosokeria


Kaada vesi ja peratut marjat kattilaan.

Kuumenna kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri joukkoon.

Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna hillon kiehua kevyesti noin 10 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta.

Jäähdytä parikymmentä minuuttia muutaman kerran sekoittaen, kunnes hillo alkaa hyytyä ja marjat eivät nouse enää pintaan.

Annostele hillo pestyihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Sulje huolellisesti ja säilytä mieluiten viileässä.

Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa.

Vinkki!
Hillon voi tehdä myös Dansukker Hillo-marmeladisokerilla: 1 pkt (330 g) riittää yhdelle marjakilolle.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Makeansuolaiset chilimantelit

Makeansuolaiset chilimantelit

45 minuuttia
Pakkaa chilimantelit lahjaksi tai napostele hyvässä seurassa!
Ainekset

1 ½ dl Dansukker Ruokokidesokeria
2 tl merisuolahiutaleita
2 tl tuoretta rosmariinilehtisilppua
2 tl punaista chilirouhetta
1 valkuainen
250 g valkoisia manteleita


1. Mittaa ruokokidesokeri, merisuolahiutaleet ja rosmariinisilppu kulhoon. Rouhi chilirouhe hienommaksi leikkuulaudan päällä veitsellä leikaten tai huhmaressa ja sekoita chilisilppu sokeri-suolaseokseen.

2. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaisen rakenne rikki ja sekoita mantelit valkuaiseen. Kaada siivilään. Ota muutamia manteleita kerrallaan ja pyörittele ne sokerichiliseoksessa ja pane leivinpaperin päälle uunipellille.

3. Työnnä pelti uuniin ja paahda manteleita 200 asteessa 10–15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Tarkkaile manteleiden paahtumista. Halutessasi voit kääntää niitä lastalla kerran paistamisen aikana. Jäähdytä.

Vinkki!
Pakkaa chilimantelit joululahjoiksi pikkupurnukoihin tai sellofaanipusseihin. Viimeistele silkkinauhalla ja pakettikortilla.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Vadelmamehu

Vadelmamehu

noin 2 litraa
Ainekset

2 kg (4 l) vadelmia
1½ l vettä
1 sitruunan mehu
1 kg Dansukker Taloussokeria


Huuhtele vadelmat. Keitä niitä vedessä 5 minuuttia. Kaada seos harsokankaalla peitettyyn astiaan ja anna valua kankaan läpi puolisen tuntia. Kaada valunut mehu puhtaaseen kattilaan, lisää sokeri ja sitruunamehu. Keitä mehua ja kuori vaahtoa pois pinnalta, kunnes mehu on täysin kirkasta. Kaada mehu puhtaisiin, kuumennettuihin pulloihin ja sulje. Säilytä viileässä.

Voit tehdä mehun myös muista marjoista tai hedelmistä.

Vinkki!
Saat näyttävän juoman, kun lisäät tarjoiltavaan mehuun tuoreita marjoja koristeeksi.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Hedelmächutney

Hedelmächutney

Ainekset

1 sipuli silppuna
1 rkl tuoretta inkivääriä silppuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1–2 pientä chilipaprikaa silppuna
maustemitallinen kanelia
1/2 dl viinietikkaa
1 tähtianis
1 pieni purkki ananaspaloja tai ananasmurskaa liemineen
pieni purkki mandariinipaloja valutettuna
purkki mangoviipaleita valutettuna
330 g Dansukker Hillo-marmeladisokeria


Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna hiljalleen kiehumispisteeseen. Keitä 2–5 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kuori mahdollinen pinnalle muodostuva vaahto. Purkita hyvin pestyyn lasipurkkiin tai purkkeihin. Säilytä kylmässä ja tarjoa grilliruokien seurana.

Reseptin on laatinut

Dansukker

BBQ-kastike

BBQ-kastike

Ainekset

120–150 g pekonikuutioita
1 iso sipuli kuutioina
3 rkl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
500 g paseerattua tomaattia
3 rkl tomaattipyreetä
¾ dl Dansukker Tummaa Muscovado ruokosokeria
2 rkl Dansukker Fariinisokeria
2 rkl Dansukker Cane Syrup -ruokosokerisiirappia
1 rkl chilijauhetta
2 rkl sinappijauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 ½ tl savusuolaa
2 maustemitallista jauhettua neilikkaa
1 maustemitallinen cayennenpippuria


Ruskista pekoni kattilassa. Lisää sipuli ja kuullota. Lisää loput aineet ja anna kiehua hiljalleen noin 45 minuuttia, silloin tällöin sekoittaen, kunnes kastike on sakeutunut. Purkita ja säilytä jääkaapissa.

Vinkki!
Vie grillijuhliin tuliaisiksi itsetehtyä BBQ-kastiketta.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Rusina-pähkinäcookies

Rusina-pähkinäcookies

12 kpl 25 minuuttia
Helpot ja nopeat rusinoille ja pähkinöille maistuvat cookiet.
Ainekset

100 g voita tai margariinia
1 1/2 dl Dansukker Fariinisokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita hienonnettuna
1 dl pähkinöitä rouhittuna

Pinnalle
Dansukker Fariinisokeria


Vaahdota pehmeä rasva ja fariinisokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten ja sekoita kuivat aineet, rusinat sekä pähkinärouhe joukkoon. Ota taikinasta pallosia ja taputtele ne keskikokoisiksi, paksuhkoiksi pikkuleiviksi leivinpaperoidulle pellille. Ripottele fariinisokeria päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Nosta kypsät pikkuleivät ritilän päälle jäähtymään.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Appelsiinisiirappi

Appelsiinisiirappi

Ainekset

3 appelsiinia
2 ½ dl Dansukker Luomuruokosokeria


Raasta yhden pestyn appelsiinin keltainen kuori suoraan kattilaan. Halkaise appelsiinit ja purista puolikkaista mehut (noin 3 ½ dl) ja kaada mehu kattilaan. Lisää sokeri ja keitä 10–15 minuuttia. Jäähdytä. Liemen siirappimaisuus lisääntyy jäähtyessä. Jos haluat sileän siirapin, siivilöi kuumana. Säilytä siirappi ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa.

Vinkki!
Lisää makusiirappia juomiin, luonnonjogurttiin, viiliin tai vaikkapa pannukakun päälle. Se sopii mainiosti myös eri ruokien maustamiseen ja jälkiruokien koristeluun.

Katso reseptit:
Appelsiini-valkoviiniglögi
Appelsiini-vaniljakahvi

Reseptin on laatinut

Dansukker

Mausteinen vadelmahyytelö

Mausteinen vadelmahyytelö

noin 2 dl
Ainekset

200 g vadelmia, pakaste
3 dl vettä
10 valkopippuria
1 maustemitallinen chilirouhetta
100 g (1 ¼ dl) Dansukker Hillo-marmeladisokeria
rosmariininoksa


1. Mittaa vadelmat, vesi, pippurit ja chilirouhe pieneen kasariin tai kattilaan.

2. Keitä hiljaa poreillen 15 minuuttia ja siivilöi.

3. Kaada mehu, 2 ½ dl, takaisin kattilaan, jos mehua on vähemmän lisää vettä. Lisää hillo-marmeladisokeri ja rosmariininoksa ja keitä hiljaa poreillen 15 minuuttia.

4. Poista rosmariini, kuori mahdollinen vaahto ja purkita. Säilytä jääkaapissa. 

Tarjoa vadelmahyytelö pateiden tai liharuokien kanssa.

Reseptin on laatinut

Dansukker

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka

2 pyöreää vuokaa tai uunipellillinen 1½ tuntia
Anna ystävälle lahjaksi perinteistä pullapohjaista mustikkapiirakkaa.
Ainekset

2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
(1 muna)
1/2 tl suolaa
¾ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
6–7 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia

Pinnalle

200 g (n. 5 dl) mustikoita
1 dl Dansukker Hillosokeria

Voiteluun

1 muna


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää (muna), suola ja sokeri. Hämmennä hetki, kunnes sokeri on liuennut joukkoon. Lisää vehnäjauhoja ensin vähitellen sekoittaen. Vaivaa loput jauhot taikinaan. Lisää sulatettu rasva ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.

Jos valmistat piiraat kahteen erilliseen vuokaan, jaa taikina kahteen osaan. Vaivaa ilmakuplat pois työlaudalla. Kaulitse taikina jauhoja apuna käyttäen. Voit säästää muutaman suikaleen taikinaa piiraan päälle. Nosta taikina piiras- tai uunivuokaan.

Sekoita mustikat ja hillosokeri keskenään. Ripottele ainekset taikinan päälle. Voitele piiraan reunat munalla. Paista 200-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia tai kunnes taikina näyttää kypsältä. Mikäli piiras alkaa tummua, nosta päälle leivinpaperi paiston loppuvaiheessa.

Vinkki!

Alumiinivuokaan valmistettuna mustikkapiiras on kiva vieminen ystävälle.

 

Reseptin on laatinut

Dansukker

Lisää ruokalahjoiksi sopivia Dansukker reseptejä

Leivonnaiset »

Hillot, marmeladit ja hyytelöt »

Pientä hyvää & lisukkeet »

Säilykkeet »

Mehut »